GRESB on kansainvälinen verkkopohjainen työkalu kiinteistösijoittajille ja -rahastoille koko kiinteistökannan vastuullisuusjohtamiseen ja kehittämiseen. GRESB kehittää aktiivisesti toimintaansa ja raportointityökaluaan. Lisäksi GRESB osallistaa sidosryhmiä kehitystyöhön.
GRESB-arvioinnin osallistujamäärässä nähtiin kaikkien aikojen suurin kokonaismäärän kasvu tänä vuonna. Arviointiin osallistui 1820 yritystä ja rahastoa maailmanlaajuisesti, joista reilu 900 Euroopasta. Mukana oli kiinteistöjä 74 maasta, kokonaisarvoltaan 6,9 biljoonaa dollaria. Suomesta arviointiin osallistui yhteensä 23 yritystä ja rahastoa, mikä oli neljä enemmän kuin edellisenä vuonna. Ramboll Suomi on ollut mukana tukemassa monien näiden yritysten ja rahastojen osallistumista sekä GRESB-arviointiin että laajemmin vastuullisuustyön kehityksessä useiden vuosien ajan.
Vuoden 2022 globaali pistekeskiarvo oli 74. Kärkipaikkaa pitävässä Oseaniassa se oli 81 ja koko Euroopassa 73. Kulutusdatassa näkyi koronavuoden vaikutukset, etenkin Euroopassa.
Miksi olla mukana GRESB:issä?
GRESB kattaa ESG-näkökulmat hyvin laaja-alaisesti. Tarkasteltavia osa-alueita ovat mm. vastuullisuusjohtaminen ja -raportointi, ESG-tavoitteet, riskienhallinta ja -arviointi, sidosryhmä- ja vuokralaisyhteistyö, kulutusdata ja sen kattavuus, sekä kiinteistöjen mahdolliset sertifioinnit.
GRESB:issä raportointiprosessi, arviointi ja alati kehittyvä arviointikriteeristö kirittävät yrityksiä vastuullisuustyössään edelleen. Arvioinnissa vastaukset pisteytetään (maksimipistemäärä 100) ja yritykselle tai rahastolle annetaan tähtiluokitus (yhdestä viiteen tähteä). Lisäksi GRESB tarjoaa numeerista dataa ja objektiivista vertailutietoa samankaltaisiin kiinteistöportfolioihin nähden.
GRESB pyrkii tunnistamaan alan olennaiset ja tulevat ESG näkökulmat yhteistyössä sidosryhmien kanssa. GRESB:issä standardit ovat arvioinnin ja vertailun keskiössä. GRESB standardit ohjannevat kiinteistösijoitusyritysten ja -rahastojen ESG-suoriutumisen arviointia myös varsinaisen GRESB-arvioinnin ulkopuolella, koska GRESB-raportoijien määrä on erittäin merkittävä.
Hiilineutraalius, ilmastoriskit ja monimuotoisuus keskiössä tulevissa GRESB-standardeissa
Viime vuosina kestävyyden ja vastuullisuuden kentällä muutokset ovat olleet nopeita. Ensimmäistä kertaa GRESB on julkaisemassa strategisen tiekartan, jossa hahmotellaan kulkusuuntaa, tulevia ESG-aihepiirejä tarkemmin sekä tärkeimpiä taktisia kehityssuuntia, jotka tullaan huomioimaan GRESB-standardeissa. GRESB:issä tullaan huomioimaan sektori- ja aluekohtaiset erot olennaisissa ESG-aihepiireissä. Nähtäväksi jää kuinka tämä realisoituu käytännössä.
Lyhyen aikavälin strategiset ja taktiset muutokset seuraavan vuoden standardeihin julkaistaan totuttua aiemmin. Nämä muutokset tukevat yritysten kehitystyön suunnittelua niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.
Lokakuun lopussa GRESB tiedotti ensi kevään raportointia koskevista muutoksista. Strategisissa muutoksissa keskitytään neljään teemaan:
1. Net Zero – hiilineutraalius
2. Diversity, Equity and Inclusion (DEI) –Monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallisuus
3. Physical Climate Risk and Transition risk – Fyysiset ilmastoriskit ja transitioriskit
4. Embodied Carbon – Sitoutunut hiili
Strategisten muutosten lisäksi GRESB:issä tehtiin muutamia linjauksia, joilla ei ole vaikutusta pistelaskentamekanismiin. Linjaukset vaikuttavat kuitenkin joidenkin raportoijien pisteisiin. Aiemmin GRESB:issä kiinteistöt, joiden omistusosuus oli alle 25 %, jätettiin raportoinnin ulkopuolelle. Jatkossa kaikki tulee raportoida. Onneksi datan kattavuuden pisteytyksessä tullaan myös huomioimaan omistusosuus. Pienemmällä omistusosuudella on suhteellisesti pienempi painoarvo ja siten pienempi vaikutus pisteisiin. Tämä kompensoi osaltaan omistusosuuden raportointimuutosta.
GRESBin tavoitteena on tunnistaa alan parhaita käytäntöjä, palkita alan johtavia yrityksiä ja proaktiivisia osallistujia. Samalla GRESB haluaa rohkaista uusia raportoijia ESG-johtamisen kehittämisessä ja suoritusten mittaamisessa.
Pysyäkseen kestävyyteen panostavien kiinteistösijoittajien vauhdissa mukana, on asetettava kunnianhimoisia tavoitteita kestävyyden eri osa-alueilla. Sananhelinälle ja viherpesulle ei ole sijaa.
Appu Haapio-Karjalainen (TkT)
appu.haapio@ramboll.fi
Kirjoittaja toimii johtavana asiantuntijana Rambollin kiinteistökonsultoinnin vastuullisuustiimissä. Haapio-Karjalainen on erikostunut yritysvastuuseen strategisena työkaluna, tiekarttoihin, vastuullisuuden johtamiseen ja kehittämiseen.